sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Näätäpäivä Wuppets Citycenterissä 21.5.2016

Suomen lemmikkihaisunäädät ry oli pitkästä aikaa jälleen eteläsuomessakin edustamassa, kun näädät valtasivat Helsingin keskustan, ainakin osittain;)

Paikalle saatiin neljä haisulia sekä neljä kappaletta liiton hallituksen jäseniä. Wuppets oli kasannut näädille valmiiksi pentuaitauksen jonka pehmeällä viltillä porhaltamisen aloitti yleisötapahtumien ensikertalainen Wilma.
Wilman kesyyntymisen kanssa on tehty töitä puolisen vuotta, ja pikkuhiljaa dominoivan, mutta aran kuoren alta alkaa löytyä sylinäädän siemen. Muutoin niin ylhäisestä yksinäisyydestä nauttiva haisuli sekosi liki täysin, kun samaan aitaukseen nostettiin sisko kuljetuskopassaan. Liekö tunnistanut systerinsä, vai oliko avainsanana lajitoveri, kun Wilma aloitti systemaattisen kuljetuskopan lukon operoinnin. Sisko oli saatava luokse keinolla millä hyvänsä!

Wilma yrittää saada Hipsun ulos.
Hipsun päästessä kopastaan, alkoi yhteinen leikki, ikään kuin siskokset eivät erossa olisikaan olleet. Tyttöjen veli Pikku-Karhu liittyi myös samaan häkkiin, mutta luikki hieman hämmentyneenä karkuun sitä mukaan kun Wilma yritti kerta toisensa jälkeen istua velipojan päälle.
Isihaisu Karhu pidettiin turvallisuussyistä eri häkissä, sillä vanhalla herralla ei ollut kärsivällisyyttä kakaroiden lekkeihin ;)

Päivä tuntui kuluvan yhdessä hujauksessa
seuratessa näätien telmimistä. Siskoksilla tuntui olevan ratkiriemukasta rakennellessa yhdessä pesää ja pitkän aikaa kovin juttu koskaan,tuntui näillä vauhtiraidoittamilla karvamakkaroilla olevan änkeytyminen kuljetuskopan kannen alle. Häntiä heilui siellä täällä ja kansi vaelteli pitkin aitausta kuuden jalkaparin voimin.

Pikku-Karhu Wilman liiskaamana:D
 Huvittavinta tuntui kuitenkin olevan ihmisten suhtautuminen. Ohikulkevia kun tuntui riittävän runsaasti, niin lähes poikkeuksetta lapset hihkuivat riemusta "Katso äiti, haisunäätiä!" ja vanhemmat sitä vastoin totesivat lakonisesti, "Ei rakas, ne vaan näyttävät siltä."

Myös kovin moni nyrpisti nenäänsä heti kuullessaan mitä juuri oli silittänyt ja mitä pitänyt söpönä. Haisunäädän imago on siis edelleen melko karkea. Moni oli välittömästi myös haistavinaan heti jotain, mitä ei kuitenkaan haistanut ihastellessaan aitauksen luona palloilevia "frettejä".

Ihmisen luonto on olla varuillaan ja pitää pelottavana semmoista mitä ei tunne tai ymmärrä. Skunkki tuntuu edelleen  herättävän joissakin voimakkaita tuntemuksia, vaikka sitä vastoin  moni viihtyi niitä silittelemässä ja sylittelemässä ja oli silminnähden haltioissaankin.
Herätti heti ajatuksia, että jatkossa meidän tulee saada näätäpäiville liiton nimeä kantava kyltti, tai jokin muu, josta käy heti ilmi, että eläimet ovat juuri sitä miltä näyttävätkin.  Ne eivät ole pyöristyneitä frettejä, tai eksoottisia koiria, -joku veikkasi siileiksikin.
Ne ovat niitä, mikä ensimmäisenä tulee mieleen nähdessään klassisen mustavalkoraitaisen eläimen ja puuhkahännän.
Haisunäätiä.


Kaiken kaikkiaan päivä oli usomattoman hieno! Lapsosilla tuntui olevan todella hauskaa nähdä toisiaan pitkästä aikaa ja leikkiä ja Wilmastakin kuoriutui esiin varsin esittelykelpoinen näätä, kun se vähän laski kuningattaren viittaansa ja diivan elkeitään;)

Eiköhän pääkaupunkiseudulle saada jatkossa lisääkin näätäpäiviä!




Seuraavien kuvien kuvaajina Jonna Tanskanen ja Niko Ikonen
Iloiset esittelijämme, sylissään isä ja poika. Karhu, sekä isästään isommaksi kasvanut Pikku-Karhu.
Pikku-Karhu on varsinainen sydäntensärkijä.
Hipsu-neidin halihetki ei jätä ketään kylmäksi.

Wilma oli päässyt ihan ohimennen vähän keräämään vararavintoa itseensä, ja joutui dieetille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti